sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Viikkoraportti

 Viime viikolla ei touhoosi vaivannut. 
En saanut mitään aikaiseksi. 
Sää oli koko viikon pimeä, kylmä ja harmaa, että vaipuin keväthorrokseen.

Eilen paistoi aurinko, joka herätti minut "koomasta".

Suunnittelin kukkapenkkejä pihalla muutaman tunnin.
Kukkapenkki projekteja on monta tälle keväälle.
 Katsotaan mitkä niistä toteutuu ja mitkä ei. En tee urakalla pihahommia. 
Teen kun huvittaa ja sää sallii.

Vaikka ulkona oli viileä viikko, niin sisällä taimet kasvaa rutisten.


Tomaatit on honteloita, mutta sitä valottomuus tekee.
Samettikukat on hyvin napakoita ja ne olen latvonut jo kahdesti.
Mansikan taimia ostin Lidlistä, kun halvalla sain. 
Päätyvät laatikkoviljelyyn.
Laatikkoviljelynä olen päättänyt toteuttaa kaikki viljelykset eli pinaatin, persiljan ja herneen.
Paljon helpompaa kuin juolavehnäisessä maassa.


Sisällä kukkaset lisääntyy, kun innostuin pelastamaan kaupan alekorista viherkasveja.


Minua säälittää, kun jättävät kukat tyystin hoitamatta.

Toisaalta minä siitä hyödyn kun ostan ne sitten -50% ja hoidan kotona kauniiksi.

Tänään pitää laittaa uutta multaa ja toivoa, että tykkäävät.
Begonia on kyllä sellainen etten ole sitä ikinä saanut kukoistamaan kuin hetken, mutta aina pitää kokeilla josko onnistuisi.

Juksu sai  uuden asusteen.



On lämmin ja tykkää nukkua tuo päällä. Meidän vilu"kissa". 

Viime viikon kirppiskierroksella löysin sinisen Liepukan kokoelmaani.

Hintaa 10e eli kannatti ostaa.

Puuttuu enää ruskea.


Päätän viikkoraporttini tähän. 😆😆

28 kommenttia:

  1. Onpa kaunista lasitavaraa, muotoilu kuin jalokivikaivoksesta louhittu 💕

    Hauska huppu Juksulla 😀

    Nuo on hyviä ajatuksia kukkien kasvatuksesta.

    Mainiota uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Liepukka on minusta 70-luvun muotoilua, tuollaista rosoista. ovat aika painavia.Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Kun asuin maalla, minäkin tein puutarhassa hommia ja talvella kolasin ja lakaisin ja kasvatin ikkunalla pensastomaattia ja paprikaa ja lautasella paperin päällä vihantakrassia leivälle laitettavaksi. Nyt kun asun keksustassa kerrostalossa, ei ole niin paljoa tekemisä, joten se kävely pikku metsikössä lähistöllä tuli kuin itsestään kuvioihin. Tanssi on aina kuulunut elämääni, voi sanoa, että olen tanssihullu. Siksi tälläinen välitila, kun talven tanssit on tanssittu ja kesälavat avaavat hitaasti oviaan, on tosi turhauttavaa aikaa. Tanssin kotona ja käyn toisten hullujen kanssa harjoittelemassa. Kun rakastaa suklaata ja herkkuja, ei ole muuta mahdollisuutta kuin liikkua aina! :) Mukavalta näyttävät kasvialkusi! Olet ahkera. Mukavaa kevättä ja kyllä se kesäkin tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan ihmisiä jotka osaa tanssia. Itselläni on kaksi vasenta jalkaa ja nekin nurin perin. Vieläkin hävettää katsoa häävideota... :D

      Poista
  3. Mukavia puuhia. Hyvää uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Kevät tulee ja puuhat myös sen mukaisia.Hyvää tätä viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ,kun raportoit:)
    Sinulla näyttää niin hyvällä mallilla olevan kaikki taimi jutut.
    Laatikko viljely on ,jees!!!,meilläkin juolavehnä ja joku muukin kiusahenkinen rikkaruoho kasvaa,
    Minun laitettava korkeat,verkot kierrätän laatikoiden ympäri,kurret ja fasaanit tonkivat muuten istutetut siemenet ja sipulit vinksin vonksin:)

    Kylläpäs olet Juksulle ostanut ,niin lämpimän takin,vai oletko itse ommellut?,ihana:)
    nyt ei vilu-kissaa:) palele.
    Ihania kukkia ,olet pelastanut elekorista/50% laarista,sama homma leikkimökin asukkaallakin,vähän sulovileen tyyliin,ostin kun halavalla sain...
    Ja vielä siitä postipaketti jutusta.Posti kyllä on rosvojen -rosvo,mutta Wishin paketit tulevat kotiin vaikka pitempi kuin tuo tarra-juttu,POSTI MAKSU 1.90€

    "OI KALLIS SUOMENMAA"
    Sinun viikko-katsauksia tosi mukava lukija:)
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olkoonkin vaikka kuinka hauska mutta ALE-KORIA tarkotin.
      mutta aatteleppa ,ostin tämän kukan "elekorista",kun näytti niin kauniilta...hmm ei hassumpi:)

      Poista
    2. Minä ostin tuon hupparin E-baysta. Siellä on niin paljon paremmat valikoimat koirien vaatteita kuin Suomessa. Toki hinnatkin on vain murto-osan. :) Ebaysta monesti saa ilman postimaksuja ja sehän se Suomen postia harmittaa ja koettaa meille laittaa lisämaksut Suomen puolella-toivottavasti ei mene läpi. Vaikka toisaalta kyllähän se läpi menee ja sitten ei kannata enää käyttää wishiä tai ebayta. :(

      Poista
  6. Puutarha työt on kivaa puuhaa,on mukavaa seurata kun taimet versoo.
    Onpa suloinen teidän koira:)

    VastaaPoista
  7. Siellä on jo taimet niin hyvässä mallissa!
    Kyllä aurinko houkuttaa multahommiin joka puolella!🌞
    Symppis koira huppari päällä!🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaan saisi vielä uloskin nuo taimet niin olisi tosi kiva! ;) Juksu on ihana!

      Poista
  8. Sulla on taimet hyvällä mallilla! Upeita Liepukoita! Kyllä söpönen Juksu nyt tarkenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taimet on yllättävän hyvin kasvaneet.

      Poista
  9. Hyvät taimet siulla kasvamassa. Laatikkoviljelyssä meilläkin mansikat, viimekevvänä laitettiin ja maistiisii suatiin. Puuhoo on kevväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikkoviljely on hyvin helppoa ja mansikoita haluan vain maistijaisia.

      Poista
  10. Kiva kirppislöytö tuo Liepukka! Ja kylläpä kukoistaa! Niin minäkin tykkäisin mutta kun kissa syö kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen saanut kissat nyt tajuamaan ettei niihin kosketa. Auttoi varmaan kun viljelin aluksi ohraa heille kun alkoi taimet nousta.

      Poista
  11. Onpa kauniit maljakot, vai mihin käyttöön nuo ovatkaan suunnitellut.. Minuakin säälittää kaltoinkohdellut alekasvit myymälöissä. Tekisi mieli ostaa ne kaikki, mutta onneksi järki on yleensä voittanut ja olen jättänyt raukat kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maljakoita, joskin hyvin vaikean mallisia. Minun kipakka äitini aina mainitsee että kastelkaa kukat kun näkee kaupassa kuivia kukkia :D

      Poista
  12. Hienosti taimet kasvavat! Minäkin ajattelin tänä vuonna laittaa muutaman mansikan kasvamaan, nam:) Kauniita maljakoita, kiva kun tuollaisen löydön teit! Voi suloisuus Juksua♥ Kaunista ja leppoisaa helatorstaista♥

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi!

Saattokotiin hartiahuivi numero kolme ja sukat.

Lankana kaikki vihertävä akryyli mitä minulla oli. Minusta tuli ihan kiva. Reunaan tein virkkauksen, niin sitoo hiukan huivia ns. yh...