sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kirppiskierros

Pitkästä aikaa tuli kierrettyä kaikki kolme lempikirpparia, joista pari on isolla kirkolla.

Minä olen sekava Sulo Vilen, joten mukaan tarttuu löytöjä laidasta laitaan. 
Joskus monesta outojakin. 😆

Tom of Finland kangaskassi oli sellainen, "pakko ostaa...".
Hintaa oli 5e. Tiesin, että käyttöä löytyy varmasti.




 Kirpparilla.fi tekee aina löytöjä. En ole ikinä lähtenyt sieltä tyhjin käsin.

Tämä peltikyltti on uustuotantoa (3e), mutta minuun vetosi nuo sydämet ja teksti.
Kyltti pääsee meidän keittiön seinälle. 




Arabian pinkkiraita kulho, 2e. Ei leimoja eli kakkoslaatuinen. 
Ilmeisesti myyjä ei tätä Arabiaksi tajunnut. 
Kaikki muu pöydässä oli ylihinnoiteltua Arabiaa. 
Rikkinäiset maitokannut 35e (pohja oli rikki, tokkopa pitäisi edes vettä). 

Myyjä varmaan kuvittelee, että Arabian leima on takuu, että voit hinnoitella poskettomilla hinnoilla. 
Rikkinäinen on kuitenkin rikki ja en maksaisi edes vitosta!




Lapsuuden tuulahdus pitää aina poimia mukaan. Neuvostoliittolainen "kukkaro". 

Käyttötarkoituksen tiesin heti, tähän tulee minun uudet postimerkit, osoitetarrat hyvään suojaan. 

Hintaa oli euro eli juuri sopivasti.


Vihkoja ei voi olla liikaa! 
Ne pitää aina noukkia mukaan, kun halvalla saa!
Vihkot oli 1e/kpl ja nuo ihanat kaksi paperiliittimet samoin. 
Ne on niin ihanan pastillinen värisiä!





 Olen aina kritisoinut Kontin järjettömiä hintoja, mutta viime päivinä vallinneen hyväntekeväisyyskohun (meneekö rahat tarvitseville vai omaan taskuun) olen tullut tulokseen, että vaikka Kontissa on kovat hinnat niin  SPR:n toimintaan voi luottaa.

Apua menee perille laajasti, työllistetään suomalaisia Konteissa jne.

Kontti kunniaan! 

Kontista löytyi ihana tyynyliina, joka päätynee kassiksi. Hintaa oli vain 1,50.




Tunnistaako kukaan kenen kangas? Kirli desing Pirk.... 



Vuoreksi tuohon kassiin tulee tämä vanha lasten kangas. 
On tyynyliina, mutta hurjan iso. 
Hintaa oli 0,50e. 
Edullinen minusta.


Hauskin ostos! "Maatuska-pupu". 

Rakastan maatuska esineitä/kuoseja ja keräilen maatuskoja.

Tämä on niin ihanan värinen, että piti ostaa. 
Sisällä ei ole mitään.

Hintaa taisi jäädä muutamia kymmeniä senttejä.


Meidän oman kylän kirppis taas yllätti askartelumateriaaleilla!
Erilaisia teippejä yht. 6e.


Oliko joku ostokseni sinun mieleen?

29 kommenttia:

  1. Oih.. pitäisi saada itsensä kirppareille useammin...
    Viimeksi menin toiveissa löytää halvalla karttakirjoja ja nahkainen käsilaukku tai vaikka takki askartelutöihin... EI LÖYTYNYT... ei mitään niistä
    - tai joo, Sulo Vilenin tapaan korvikkeeksi keinonahkainen käsilaukku,
    joka ei sitten ollutkaan hyvä... ja projekti on yhä kesken.
    Sinä olet kyllä ollut loistava Sulo Vilen...
    Suu auki ihailen teippilöydöksiäsi... ja upea on tuo peltikylttikin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita teippejä oli enemmänkin ja mietin, että ovatko kalliita vai ei. En ole tuollaisia ennen ostanut.

      Poista
  2. Kippikset on ihan parhaita...täällä toinen Sulo Vilen :D Tuo norsukangas on ihana :) Ja teipit on hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo norsukangas oli jotenkin hyvin nostalginen. Liekö joku lapsuuden muisto.

      Poista
  3. Samaa mt:n kukkateippiä on ollut minullakin. Japanilaista laatua ja melko hinnakasta uutena ostettuna tuo washiteippi, teit hyvät kaupat. Tykkään tuosta tyynyliinasta, tulee varmasti kiva kassi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en noista teipeistä ymmärrä mitään :D

      Poista
  4. Teitpä paljon löytöjä! Tuon arabian kulhon olisin myös napannut!
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kulho päättyy varmaan kukan alle, mutta tykkään että on tuollaisia vanhoja aarteita kukkien alla.

      Poista
  5. Todella upeita löytöjä olet tehnyt.. tuo raitakulho on minun mieleen❤

    VastaaPoista
  6. Tom of Finland on viehkeä! :o)
    Olen ostanyt systerille uuteen kotiin ToF-tekstiilejä, suhtautui niihin aluksi nihkeästi, mutta nyt tykkää kuin Kake viiksitä. :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, piti myös sanoa: Jos jemmoistasi löytyy suklaanruskeaa Veikkaa, olen ylenpalttisen kiinnostunut!

      Poista
    2. Minusta ToF pussilakanat olis kyllä ihanat! Katson tänään sitä seiskaveikkaa tai viimeistään huomenna!

      Poista
  7. Ehdotit atc-vaihtoa. Montako korttia haluaisit vaihtaa.
    Vapaat korttini löytyvät blogini sivupalkista hevosen kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit valita vapaista korteista minulle kortit. Olisiko 3-5 sopiva määrä? Minulla ei ole yhtään korttia valmiina.

      Poista
  8. Oi miten ihania löytöjä olet bongaillut :) Teipit vallankin hyvä löytö.
    Minäkin pidän joskus kirppistely päivän, mutta harvoin mun silmä löytää mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kierrän aika usein kirppareilla, harvoin menee viikkoa etten kävisi.

      Poista
  9. Minusta se kulho oli paras .Johtuu varmaan siitä että esim..teipeistä en ymmärrä mitään . Katselen mielelläni ja luen erilaisia blogeja mutta en itse ole oikein askartelu ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä on askartelut jääneet vähemmälle ja varsinkin kesällä tulee touhuttua pihalla enemmän.

      Poista
  10. Arabian kulho, ehdottomasti upea ostos, ja monikäyttöinenkin vieläpä.

    VastaaPoista
  11. Viimeisen kuvan teipeistä ruusuinen jäi mieleen. Itse ostelen hameita ja puseroita ja kenkiä tanssiharrastukseeni. Kortteiluun on jo liikaakin tavaraa. Niitä joskus laitan eteenpäin kun alkavat kaapit ja pöytätasot pursuilla :) Kysyit oliko tansseissa kivaa, oli tietenkin! Minulla on aina kivaa, kun olen jo vuosia kolunnut tanssipaikkoja näillä kulmilla ja tuttu lähes jokaiselle. Saan siis tanssia sydämen kyllyydestä aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että vientiä on! Minulle tanssiminen on kauhistus ja kidutusta! :D

      Poista
  12. Hyviä löytöjä oot tehny. Tuo Arabian kulho ykkösenä. Mie en vielä oo kerenny kirpputoreille, vaikka siellä on mitä mukavoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt keväällä kannattaa kiertää kun ihmiset innostuu siivoamaan. ;)

      Poista
  13. Oi miten kivoja löytöjä olet tehnyt♥ Kirppikset on kyllä hauskoja paikkoja kun koskaan ei tiedä mitä jännää vastaan tulee:) Syys-talvivilakoilla tulee enemmän käytyä kirppiksillä:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se jännitys on juuri siinä, ettei tiedä mitä löytää.

      Poista

Ilahduta minua kommentillasi!

Saattokotiin hartiahuivi numero kolme ja sukat.

Lankana kaikki vihertävä akryyli mitä minulla oli. Minusta tuli ihan kiva. Reunaan tein virkkauksen, niin sitoo hiukan huivia ns. yh...