Huomaamatta tuli elokuu taukoa.
Vain kolme postausta. 😞
Henkisesti raskas kuukausi takana.
Äitini sairastui keväällä 2017 rintasyöpään ja sai "terveen" paperit viime syyskuussa.
Nyt tuli diabetes ja äiti ei meinannut millään hyväksyä sitä.
Syöpä ei ollut mitään, mutta diabetes jotain jonka torjui jyrkästi.
Niin jyrkästi, että uhkasi jättää pistämättä insuliinia ja mittaamatta verensokerin.
Näissä tilanteissa minä jään aina yksin vaikka minulla on kaksi sisarusta.
Minä olen rinnalla oleva, joka yrittää ja yrittää. Vie lääkäriin, kuuntelee haukut ja vittuilut.
Muut eivät ole kiinnostuneet eivätkä ainakaan paikalla.
Näin oli syövän aikaan ja niin oli nytkin.
Olen herkkä ihminen. En halua riidellä.
En voi kääntää äidille selkääni. Vaikka välillämme on paljon kaikkea "pahaa".
Yritin kaksi päivää hyvällä. Koetin selittää korkeista verensokereista ja ketoaineista.
Yritin selittää, että jos verensokeri on 30.5 meidän on mentävä lääkäriin.
Yritin sanoa, että ketoaineisiin voi kuolla hyvin nopeasti ja äidillä oli arvot korkealla.
Äiti ei kuunnellut, laittoi kävet korville kuin lapsi.
Lopulta pato murtui ja huusin etten valittaisi jos en välittäisi.
Molemmat huusimme päät punaisena.
Oli hirveä riita.
Seuraavana aamuna lähdin mittaamaan verensokereita ja laittamaan insuliinia.
Ajaessa mietin miten suhtaudumme toisiimme sen riidan jälkeen.
Itketti jo ennakkoon.
Menin äidin luo. Äiti oli itse laittanut insuliinin ja mitannut verensokerit.
Riidasta ei puhuttu enempää niinkuin ei koskaan muulloinkaan puhuta hankalista asioista, mutta kivi tippui sydämeltä.
Piti olla kova ja antaa tulla kaiken pahan ulos, että toinen tajuaa mikä on omaksi parhaaksi.
Koen taas olevani henkisesti vahva.
Puutarha antaa satoaan.
Äidin luota omenia, kurpitsa pikkelsiä, chilejä, perunoita...
Kannatti ahertaa keväällä