lauantai 1. syyskuuta 2018

Voihan ketoaineet!

 Huomaamatta tuli elokuu taukoa. 
Vain kolme postausta. 😞

Henkisesti raskas kuukausi takana.
Äitini sairastui keväällä 2017 rintasyöpään ja sai "terveen" paperit viime syyskuussa. 

Nyt tuli diabetes ja äiti ei meinannut millään hyväksyä sitä. 

Syöpä ei ollut mitään, mutta diabetes jotain jonka torjui jyrkästi.
Niin jyrkästi, että uhkasi jättää pistämättä insuliinia ja mittaamatta verensokerin.

Näissä tilanteissa minä jään aina yksin vaikka minulla on kaksi sisarusta.

Minä olen rinnalla oleva, joka yrittää ja yrittää. Vie lääkäriin, kuuntelee haukut ja vittuilut.

Muut eivät ole kiinnostuneet eivätkä ainakaan paikalla.
 Näin oli syövän aikaan ja niin oli nytkin.

Olen herkkä ihminen. En halua riidellä.

En voi kääntää äidille selkääni. Vaikka välillämme on paljon kaikkea "pahaa".

Yritin kaksi päivää hyvällä. Koetin selittää korkeista verensokereista ja ketoaineista.
Yritin selittää, että jos verensokeri on 30.5 meidän on mentävä lääkäriin. 
Yritin sanoa, että ketoaineisiin voi kuolla hyvin nopeasti ja äidillä oli arvot korkealla.

Äiti ei kuunnellut, laittoi kävet korville kuin lapsi.
Lopulta pato murtui ja huusin etten valittaisi jos en välittäisi.
Molemmat huusimme päät punaisena.
Oli hirveä riita. 

Seuraavana aamuna lähdin mittaamaan verensokereita ja laittamaan insuliinia.
Ajaessa mietin miten suhtaudumme toisiimme sen riidan jälkeen.
Itketti jo ennakkoon.

Menin äidin luo. Äiti oli itse laittanut insuliinin ja mitannut verensokerit.

Riidasta ei puhuttu enempää niinkuin ei koskaan muulloinkaan puhuta hankalista asioista, mutta kivi tippui sydämeltä.

Piti olla kova ja antaa tulla kaiken pahan ulos, että toinen tajuaa mikä on omaksi parhaaksi.

Koen taas olevani henkisesti vahva. 

Puutarha antaa satoaan.
Äidin luota omenia, kurpitsa pikkelsiä, chilejä, perunoita...
Kannatti ahertaa keväällä



20 kommenttia:

  1. Tanja,ihana kun olet palannut;)
    Tuo suhde äitiin,sisaruksiin,yleensä asioiden hoitaminen se kasaantuu AINA yhdelle,vaikka sisaruksia ois seitsämän.Kiitosta et saa ...aina pyydetään lisää..sinullahan on aikaa...sinä kerkiät,kun et ole töissä....sitähän se on.Mutta minä ajattelin silloin kun taakka oli suurin.
    tulee maksunpäivä,enkä tarkoita rahaa,vaan elämää.
    Jokainen ihminen maksaa tekosensa,palkka suoritusten mukaan.Ei elämä mene aina vaan niin että yhtä rääkätään,kiusataan ja on yleisenä sylkykuppina:(Suunta kääntyy,siihen kannattaa uskoa,ja luottaa.Ajattelen että jokainen sukupolvi korjaa menneen sukupolven erheet,tietämättömyydet ymmärtämättömyydet ym....näin elämä kulkee....
    Olet toiminut hyvin,olet vahva niinkuin sanoit!!!sanonta:mikä ei tapa se vahvistaa..Totta on!!!
    Puutarhan sato herkullinen:),mitä valmistat,chilistä;)
    Tykkään kun kirjoitat asioita oikeilla nimillä!!
    Hyvää sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  2. Puutarha parantaa myös sielua...
    Olet vahva! Minulla sama tilanne, pitää vain yrittää olla katkeroitumatta ja iloita vähistäkin onnistumisista.

    VastaaPoista
  3. Voi, kun surullista, että jäät yksin tuollaisten asioiden kanssa, mitkä pitäisi olla sisarusten yhteisiä. Joskus on kuitenkin hyvä, että pistää kovan kovaa vastaan niinsanotusti, jos asiat eivät muuten näytä menevän perille. Voimia ja viisautta sinulle tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen miettinyt, että otanko itse liikaa vastuuta. Toisaalta äiti aina pyytää minua, ettei vaihtoehtoja jää. Mutta kyllä tämä taas tästä...

      Poista
  4. Onnea! Sait homman pyörimään, vaikka sitten huutamalla. Läheisen osa on välillä tosi raskas, etenkin jos sitä ei saa jaettua. Onneksi syöpä hellitti. Se oli kova juttu. Toisen silmin paljon kovempi, kuin diabetes. Siinä kulki varmaan hyväksymisen raja äidilläsi. Hyväksyntää oli joutunut tekemään jo liian pitkään, kenties.
    Voimia teille molemmille! Toivottavasti saat edes henkistä apua joltain vertaishenkilöltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihana täti, jonka kanssa voimme jutella näitä asioita. Tuntee äidin yli 50v ajalta joten tietää millainen persoona on. Ja tuo jutteleminen on todella tärkeää. Nyt tilanne on hyvä, kun alkaa hoitaa itseään.

      Poista
  5. Voimia sekä sinulle että äidillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! koetan aina muistaa ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa.

      Poista
  6. Ihminen on uskomattoman kestävä 🌹Isojen vaikeuksien edessä meistä tulee kuin lapsia. Hienosti pääsit voitolle tuosta kamalasta tilanteesta. Paljon voimia ja postitiivista energiaa teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihminen kestää kyllä uskomattoman paljon, joskus ihan ihmettelee miten ihmiset kestää. Esim. sota-aikaan.

      Poista
  7. En ymmärrä, miksi vanhemmat ovat välilä niin vastahakoisia ottamaan apua vastaan ja hoitamaan terveyttään.
    Oma isäni on pikkuhiljaa oppinut kertomaan lääkärille ja meille, jos joku paikka kolottaa, mutta vielä muutama vuosi sitten oli tosi raskasta, kun "ei mikään paikka satu, kaikki on hyvin", vaikka hyvin nähtiin, että kaikki ei ole hyvin. Sairaalaan saatin vasta, kun meni tajuttomaksi.
    Sanoin monta kertaa, että ajattelisi meitä läheisiä, minkä huolen aiheuttaa.
    Ehkä Äidin kuolema sai mielen muuttumaan.
    VOimia sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sitä äiti hokee hoitajalle. ei koske, ei minulla ole mikään. Sitten poislähtiessä saattaa sanoa, kun koskee lihaksiin. :/ Rasittavaa, mutta ehkä se on ikäpolvi juttu. Ei saa valittaa.

      Poista
  8. Ikävää. Voimia sinulle ja äidillesi❤️

    VastaaPoista
  9. Minä INHOAN sitä sanontaa, että "ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa". Paskat. Annetaan mitä annetaan eikä edes mitenkään tasapuolisesti. "Se kantaa, joka jaksaa" ja "elämä kannattelee", paskat noillekin.
    Itselläni on adoptioäiti yksikseen useiden satojen kilometrien päässä. Iäkäs ja sairasteleva. Matkustin paikan päälle kuulemaan, että kivuliasta palleatyrää ei leikata iän vuoksi. Kestokatetria hän kantaa lopun elämäänsä. On nivelrikko, epäonnistuneen kaihileikkauksen vuoksi sokeutunut silmä, jne. Kärsin siitä, että asun niin kaukana. Juuri nyt ONNEKSI on kaikki olosuhteisiin nähden hyvin ja äiti pirteä.
    Voimia, kärsivällisyyttä ja kaikkea hyvää teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koetan aina ajatella ettei anneta enempää kuin jaksaa kantaa... :D Se auttaa jaksamaan raskainakin hetkinä. Mutta välimatka on vielä raastavampaa kuin olla läsnä. Välimatka on aina tekijä ettei voi tietää miten oikeasti asiat on. Voimia teille!

      Poista
    2. Kiitos!
      Pelottavinta välimatkassa on se, että mitä jos pitäisi päästä kiireesti paikalle. Harvemmin olisi jemmassa rahaa lippuihin vaikka pitäisi kyllä olla. Onneksi äidillä on Hyviä Ystäviä ja aivan loistava naapuri lähellä! Ovat asuneet naapurin kanssa jo 40 vuotta vastapäätä. Kyllä sieltä ilmoitetaan jos aihetta on ja äidistä pidetään huolta. Käyhän hänellä kotihoitokin päivittäin. Onneksi!

      Poista
  10. Hienoa, että jaksat tukea äitiäsi, vaikka tämä olisi vähän hankalakin. Kun tulee ikää ja vaivoja, tulee myös ärtymystä, sen olen nähnyt. Suhteet omiin vanhempiin ovat joskus haastavia ja tyypillistä on tuo, ettei asioista puhuta eikä riitoja vatvota, ne vaan unohdetaan. Ennen se ei tainnut olla sallittua eikä muodikasta, tuo puhuminen. Tsemppiä sinulle, toivottavasti sisaruksesi jossain vaiheessa havahtuvat kantamaan osan osansa vastuusta.

    VastaaPoista
  11. Hei, kuulostaa niin tutulta. Itse oon myös se ainut äidin omainen joka tekee ihan kaiken äidille, siivoukset, pyykit, kauppa asiat, oman työn ja perheen ohessa. Tai oikeasti oman elämän kustannuksella. Kotihoito toki käy mutta heillehän ei kuulu kuin tietyt jutut. Sisko asuu lähistöllä ja käy ehkä 3-4 vk välein istumassa hetken ja lähtee taas. Mikään ei kuulu hänelle. En oo virallisesti omaishoitaja mutta jos luovutan ei äiti pärjää enää kotona mitenkään. Tuntuu että suku seuraa kuin kauan jaksan. Ketään ei kiinnosta äitiä ilahduttaa käynnillä. Tämmöisiä ihmisiä en enää itsekään halua tavata. Voimia sinulle. Et oo ainut jos yhtään lohduttaa. T. Toinen touhottaja ;)

    VastaaPoista
  12. Heippa eka kerran täällä ja taatusti toistekkin.Minullakin on ollut rintasyöpä ja nyt mennään muistaakseni 7:mättä vuotta terveenä,mutta eipäs kehuskella,käyn vuosittain kyllä kontrolleissa.Rinnalla kulkijan osa ei ole helppo,kun on niin järkyttävän kova huolikin läheisestään.Täällä on kivaa luettavaa.Hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentillasi!

Saattokotiin hartiahuivi numero kolme ja sukat.

Lankana kaikki vihertävä akryyli mitä minulla oli. Minusta tuli ihan kiva. Reunaan tein virkkauksen, niin sitoo hiukan huivia ns. yh...