Lapsuuteni rakas muisto

Muistan lapsuudesta ihanat päivät, kun olin äidin kanssa kotona kaksin

isommat sisaruksien ollessa koulussa. 

Äidin kanssa touhuttiin kotihommia. Äiti teki ruokaa, leivottiin.

 Radio oli  aina päällä ja sieltä kuului Ylen merisää, Aamunpeili ja sinä päivänä kun radiosta kuului Esko Riihelän liikenneradio tulisi isä kotiin.

Päiväunien aikaan lähdettiin äidin ja isän sänkyyn. Äiti luki minulle aina vanhaa satukirjaa.

Siinä oli muutamia satuja joita rakastin mm.ssa Ampiainen Pampiainen.

Kuvitukset muistan vieläkin:

Kuinka variksen suusta tippuu juusto ja kettu odottaa puun alla.

Pelottava peikko ja yhdessä kuvassa nainen joka lyö kettua kirnun männällä.

Satukirja luettiin rikki. Viime viikolla aloin etsiä mikä kirja oli kyseessä.

Lopulta sen löysin.

Sehän oli Martti Haavion Iloinen eläinkirja.

Peikko ei ollutkaan peikko, vaan kiltti tonttu.

Ketun kohtalon ja ilkeän naisen muistin oikein.

Juusto ei pudonnutkaan varikselta, vaan korpilta.

Martti Henrikki Haavio 

runoilija nimi P. Mustapää

1899-1973

Haavio oli suomalainen kansanrunouden ja mytologian utkija, runoilija ja akateemikko.

Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana hän loi perustan nykyaikaiselle tutkimuslaitokselle. Hän oli tieteellisen esseen mestari, tyylin taituri ja lehtimiehenä monialainen kulttuurivaikuttaja.

(kertoo google Haaviosta.)

Lapsuudessa nuo sadut oli ihania, mutta näin aikuisena ja tähän aikaan aika "sopimattomia" varmaan monen mielestä.

Itse muistan Ampiainen Pampiaisen sadusta, vain sen kauniin hiusnauhan ja olinkin yllättänyt kuinka kuinka loppu olikin varsin surullinen, kun Ampiaisen Pampiaisen sulho Hiiri Hiirulainen hukkui puuropataan.

Tätä en muistanut ollenkaan.

Aion lukea koko kirjan vielä joskus läpi. 

Nyt vain fiilistelin pikkuisen.