Muistan lapsuudesta ihanat päivät, kun olin äidin kanssa kotona kaksin
isommat sisaruksien ollessa koulussa.
Äidin kanssa touhuttiin kotihommia. Äiti teki ruokaa, leivottiin.
Radio oli aina päällä ja sieltä kuului Ylen merisää, Aamunpeili ja sinä päivänä kun radiosta kuului Esko Riihelän liikenneradio tulisi isä kotiin.
Päiväunien aikaan lähdettiin äidin ja isän sänkyyn. Äiti luki minulle aina vanhaa satukirjaa.
Siinä oli muutamia satuja joita rakastin mm.ssa Ampiainen Pampiainen.
Kuvitukset muistan vieläkin:
Kuinka variksen suusta tippuu juusto ja kettu odottaa puun alla.
Pelottava peikko ja yhdessä kuvassa nainen joka lyö kettua kirnun männällä.
Satukirja luettiin rikki. Viime viikolla aloin etsiä mikä kirja oli kyseessä.
Lopulta sen löysin.
Sehän oli Martti Haavion Iloinen eläinkirja.
Peikko ei ollutkaan peikko, vaan kiltti tonttu.
Ketun kohtalon ja ilkeän naisen muistin oikein.
Juusto ei pudonnutkaan varikselta, vaan korpilta.
Martti Henrikki Haavio
runoilija nimi P. Mustapää
1899-1973
Haavio oli suomalainen kansanrunouden ja mytologian utkija, runoilija ja akateemikko.
Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana hän loi perustan nykyaikaiselle tutkimuslaitokselle. Hän oli tieteellisen esseen mestari, tyylin taituri ja lehtimiehenä monialainen kulttuurivaikuttaja.
(kertoo google Haaviosta.)
Lapsuudessa nuo sadut oli ihania, mutta näin aikuisena ja tähän aikaan aika "sopimattomia" varmaan monen mielestä.
Itse muistan Ampiainen Pampiaisen sadusta, vain sen kauniin hiusnauhan ja olinkin yllättänyt kuinka kuinka loppu olikin varsin surullinen, kun Ampiaisen Pampiaisen sulho Hiiri Hiirulainen hukkui puuropataan.
Tätä en muistanut ollenkaan.
Aion lukea koko kirjan vielä joskus läpi.
Nyt vain fiilistelin pikkuisen.
Ihania muistoja ♥️ Itse muistan miten 6- tai 7-vuotiaana luin ääneen pikkuveljelleni joululahjaksi saamaani Suurta Satukirjaa. Kirjan sisällysluetteloon merkitsin pienen pisteen sen sadun kohdalle, jonka olin lukenut. Kirja on edelleen tallessa, tosin kannet ovat siitä kadonneet...
VastaaPoistaMinua aina naurattaa kuinka ehkä 6-7v tivasin äidiltä mikä on viisas telua. Äiti ei tajunnut kysymystä ja minä intin. Sitten kerroin, että aapisessa on tarina viisaasta teluasta. Äiti pyysi nähdä tämän. Kyseessä olikin viisastelua :D Ihanialuku muistoja.
PoistaKauhea kohtalo Hiiri Hiirulaisella, kun sen nyt noin lukee!
VastaaPoistaMiäkii oon lukenu aina muillekin satuja, mutta en muista, onko minulle luettu... hmmm. alkaako muisti mennä. Luulen, että on. Mummolta sain valtavan ison satukirjan, joka on säilyny näihin päiviin ja sitä on luettu minunkin lapsille monia kertoja.
Mietin, että onko kirjamakuni peräisin lapsuudessa kuulemistani saduista? Tykkään jännityskirjoista ja fantasiakirjoista. Kouluikäsenä kirjotin itekin mielellään mielikuvitusjuttuja ja runoja. Kai ne lapsuudenkokemukset luo pohjan kaikelle.
Kiva kirjaesittely :)
Kyllä sieltä varmaan joku siemen tulee lukemisiin.
PoistaIhania muistoja.
VastaaPoistaKiitos.
PoistaVanhoissa satukirjoissa on usein hyvin monipuolinen joskin vanhahtava rikas sanasto.
VastaaPoistaKyllä ja tarinoissa on aina selvästi opetus.
Poista